Kristiinaa muistaen

Kuutisen vuotta sitten sain sähköpostilla kyselyn voisinko pitää muutaman valjakkoajotunnin aloittelevalle kuskille 6v friisillä. Innostus oli lähtenyt friisihevosseuran valjakkoajopäiviltä ja tammaa oli ajettu silloin parikymmentä kertaa. Neljä päivää myöhemmin kurvasin…

Ohjasajotunnilla

Pääsin viime sunnuntaina pitkästä aikaa ohjasajotunnille! Olipa hauskaa! Olen jo pidempään miettinyt uskaltaisinko kysyä ratsastuspuolen valmentajaa pitämään minulle tunnin ohjasajaen. Päätin kuitenkin pyytää (entistä) oppilastani. Tunti meni oikein hyvin ja odotan jo innolla jatkoa viikon päästä.  Sissi valmiina aloittamaan, takkini heitetty sivuun. Ajattelin kuitenkin nyt peruuttaa tunnelmiin ennen tuntia ja Read more…

Kyrklund Ypäjällä – olenko ihan kukkahattutäti?

Kävin katsomassa Kyra Kyrklundin klinikkaa Ypäjällä toukokuussa. Olen aina ollut iso Kyra fani ja ostin liput jo ajoissa. Viime klinikkaankin minulla oli liput mutta odotin esikoistani ihan lähipäivinä enkä usakaltanut lähetä enää istumaan niin pitkäksi ajaksi. Edellisen kerran näin Kyraa Ruskeasuolla ja olin todella otettu tuloksista jokaisen hevosen kanssa. Odotin Read more…

Projekti nimeltä Sissi

Tallissamme on helmikuusta asti asunut uusi heppa. Ajattelin kertoa kuka ja miksi. Kävin kolmisen vuotta sitten ohjasajamassa silloin pian kolmevuotiasta FWB tammaa muutamia kertoja. Tamma oli melkoisen pippurinen mutta myös todella älykäs. Sissi kokeili nopeasti erilaisia vastauksia pyyntöihini ja totesi yhtä nopeasti mitä kuului tehdä ja mitä ei. Takakaviot näkyivät Read more…

Voisiko vähentää ja karsia

Helposti tulee lisättyä kaikenlaisia apuvälinetä ja uusia tarvikkeita tulee jatkuvasti myyntiin. Treeneistäkin tulee jotenkin parempi olo kun on jotakin uutta kokeiltavaa. Toisaalta netissä on paljon kesustelua siitä milloin turpahihna on liian kireällä ja siitä miten hevosia kohdellaan. Olen talvella yrittänyt kokeilla kaikenlaisten varusteiden ja apujen karsimista. Tässä muutama kokeilu. Kuolain Read more…

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...