Tallissamme on helmikuusta asti asunut uusi heppa. Ajattelin kertoa kuka ja miksi.

Kävin kolmisen vuotta sitten ohjasajamassa silloin pian kolmevuotiasta FWB tammaa muutamia kertoja. Tamma oli melkoisen pippurinen mutta myös todella älykäs. Sissi kokeili nopeasti erilaisia vastauksia pyyntöihini ja totesi yhtä nopeasti mitä kuului tehdä ja mitä ei. Takakaviot näkyivät välillä, hiekkaa lensi, muutama nopea käännös ja sitten hän tiesi juuri mitä halusin häneltä. Se että hän oli kaunis kuin karkki ei tietenkään haitannut asiaa. Sanoin omistajalle että jos joskun tulee tarve luopua niin olen kiinnostunut, niin “omalta” tamma heti tuntui. 

Sissi helmikuussa 2013, taisi olla ensimmäinen tai toinen tapaaminen.

Sissi kävi ravitallilla oppimassa ajolle ja omistaja ajoi häntä maastossa ilman isompia vaikeuksia kunnes pääsi tammansa selkään. Kääntyminen oikealle sujui kuulemma vasemman uukkarin kautta ja häntäremmi ahdisti hieman alamäessä mutta ei mitään sen pahempaa. Ratsastuksen alettua ajaminen unohtui ja koppikset myytiin. Kävin kerran ohjasajamassa Sissiä talvella 2015 kun ajelimme Schannen kanssa Turusta kotiin. Sissi tuntui taas todella kivalta joskin Schanne muisteli häntä sanoilla “ai se joka meni niin että hiekka lensi pitkin seiniä”. No just se. =)

Olen seurannut Sissin kehittymistä FBssä ja nyt talvella omistajalta tuli viesti että ottaisinko Sissin vai tiedänkö jonkun sopivan kouluratsastajan joka kaipaa hevosta. Lupasin palata jos tulee joku sopiva ottaja vastaan ja samalla taisin sanoa että olisi Sissillä kyllä aika siistiä ajaakin. Ja vaikka minulla ei silloin kaksi kuukautisen vauvan kanssa ollut mitään aikomuksia ottaa itselleni hevonen, niin siinä sitten kuitenkin kävi! 

Olen laskenut ohjasajaneeni reilua sataa hevosta, joista neljästä olen sanonut olevani kiinnostunut. Se ei tarkoita etteikö joukossa olisi myös useita muita hyviä (tai jopa parempiakin) hevosia ja poneja. Näissä neljässä on vaan myös luonne osunut juuri kohdalleen. Monta kertaa olen yrittänyt jutella Schannenkin kanssa siitä, miten todennäköisesti löytyisi juuri itselleen sen oikea hevonen, jos sitä lähtisi aktiivisesti etsimään. Vastaan tulisi varmasti niin monta hyvää että olisi mahdollista innostua väärästä. Sillä hurahtaahan sitä hevosiin aika helposti. =) Mietin Sissin ottamista monelta kantilta ja muutaman valvotun yön jälkeen päätin kokeilla. Jos ei unelmaheppaa ota vastaan kun sitä tarjotaan niin katuu varmasti jossakin vaiheessa.

Sissi saapui helmikuussa kun liikutuskelit olivat huonoimmillaan ja pääsin kokeilemaan häntä ohjissa pellolla, ilman tilsakumeja. Palasin kuitenkin pellolta hangonkeksinä.Ensi liikutus helmikuussa 2017.

Tämän jälkeen totuttelin Sissiä valjakkovaljaisiin ja totesin ettei tamma innostu pahemmin mäkivöistä. Päätin myös että ajokokeilu saisi odottaa järkevämpiä kelejä. Kiire ajamaan ei muutenkaan ollut sillä en ole suunnitellut ehtiväni Sissillä tällä kaudella kisoihin. Tavoite Sissin kanssa on tehdä hänestä mahdollisimman hyvällä tavalla valjakkohevonen. Yhteistä aikaa on tällä hetkellä vuoden loppuun ja olen hyväksynyt että yhteinen matka saattaa loppuua ennen kuin Sissiä voi edes kutsua valjakkohevoseksi, mutta matka on määräpäätä tärkeämpi.

Enemmän matkasta tähän asti myöhemmin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

0 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *