Tietoisuus: Itsensä tiedostaminen (Part 2)

Edellisessä postauksessani kerroin mistä kiinnostukseni tietoisuuden kehittämiseen lähti. Nyt yritän avata miten tietoisuus mielestäni näkyy hevosten kanssa touhutessa. Kirjoitin tämän jo ennen Annan luentoa ja samantapaisia ajatuksia heräsi luennon jälkeen.

Hevonen on tietoisuuden mestari

Hevonen elää vahvasti nykyhetkessä ja on todella tietoinen pienimmistäkin signaaleista. Me ihmiset jännällä tavalla samaan aikaan hyväksymme ja uskomme tähän mutta samalla se unohtuu meiltä niin helposti. Parhaat hetket hevosen kanssa on varmasti monen mielestä, ne hetket kun hevonen toimii ajatuksen voimalla. Siihen tilanteeseen pääseminen tietenkin vaati että apu myös alkaa ajatuksesta ja voimistuu vasta tarvittaessa. Tätä apujen tasoa on valmentajana mahdotonta seurata, mutta hevonen tuntee sen kyllä. Nämä hetket ovat vahva todiste siitä miten tietoisia hevoset ovat, kun mekin olemme sitä. Mutta kuitenkin usein uskomme tarvitsevamme paljon voimakkaampia apuja.

Itsemme kehittäminen

Olen yhä useammin alkanut kiinnittämään huomiota miten usein me ihmiset haluamme keskittyä hevostemme kouluttamiseen sen sijaan että keskittyisimme kehittymään itse.  Hevosurheilu on harvinainen laji siinä että suoritukseen tarvitaan hevonen, elävä ja miettivä olento, jolla on omia ajatuksia ja reaktioita asioihin. Hevosen kannalta ikävää on  se ettei se pysty kertomaan miten asiat kokee, ainakaan meidän kielellämme.

Mielestäni aliarvioimme helposti oman mielentilamme ja keskittymisemme vaikutusta hevoseen. Jos meiltä kysyy miten treenit tänään meni, saa usein kuulla jotakin tällaista:

“Hevonen tuntui tänään niin jäykältä. Yritin vaan saada sen jotenkin kulkemaan. Lopussa se oli parempi.“

Hevosen ajatukset samasta treenistä saattaisi kuulostaa tältä:

“Ratsastajani ilmestyi tänään tallille puhelin korvalla ja harjasi minut vauhdilla. Alkukävelyn aikana hän näpytteli vielä puhelintaan ja mutisi jotakin itselleen. Minua hieman jännitti mitä olin tehnyt väärin. Hän oli tavallista kovempi otteissaan mutta vaikutti rentoutuvan ja unohtavan häntä harmittaneen asian loppua kohden.”

“Minun hevonen oli tänään niin ihana! Se vaan teki kaiken.” Hevosen suusta:

“Tänään ratsastajani palasi parin päivän lomalta ja niin iloinen nähdessään minut. Hänellä ei tuntunut olevan kiire ja hän oli todella kiitollinen kaikesta mitä tein. Hän todella kuunteli minua tarkasti ja muutti apujaan sen mukaan miten reagoin.”

Kuulostaa aika järkeenkäyvältä mutta miksi kuitenkin vastaamme niin usein kysymykseen miten treenit meni juuri siltä kannalta miltä hevonen tuntui? Miksi emme analysoi miten itse toimimme tänään?

Oman hevosen omistajana nämä asiat alkavat joskus kärjistymään entisestään. Emme halua tai emme löydä aikaa ajaa tai ratsastaa muilla hevosilla, sillä sitä omaa hevosta pitää treenata ja saada toimimaan. Unohdamme että toisella hevosella asian voi oppia paljon nopeammin.

Yksi suosikki oppini Marijke de Jongin Straightness Training klinikalta oli hänen kommenttinsa oppilaalle joka pääsi kokeilemaan Marijken hevosella sulkutaivutuksia kapsonissa. Marijke oli ite esitellyt samalla hevosella paljon vaikeampiakin liikkeitä parin päivän ajan ja hevonen oli toiminut pienin avuin moitteettomasti. Oppilas (nykyinen instructor) ei saanut hevosen tekemään hyvää sulkua ja päätti korjata hevosta koskettamalla hevosta raipalla, vaikka Marijke itse ei ollut koskenut hevostaan kertaakaan raipalla. Marijken kommentti osui ja upposi minuun: “Älä korjaa hevostani, korjaa itseäsi.”

Menneisyydessä eläminen

Ohjasajokurssieni alussa pyydän oppilaita esittelemään itsensä ja hevosensa. Joukossa on usein ensikertalaisia ja usein myös helposti jännittyviä, nuoria tai hevosia joille halutaan maastakäsin jostakin syystä uusi alku yhteistyöhön. Esittelykierros kuulostaa usein siltä että tallissa odottaa ennemmin joukko hirviöitä kuin hevosia. Usein kuulen kommentteja siitä että “hevoseni oli aivan kykenemätön keskittymään kun se tuli minulle viisi vuotta sitten”, “hevoselleni oli käynyt jotakin edellisen omistajan kanssa ja sen kanssa on saanut tehdä paljon töitä”, “minun hevoseni lähtee aina kaikkea pakoon”, “minun hermostuu pienimmästäkin” tai “tämä oli ihan pimeä nuorempana, nyt se on 11v ja vähän tasoittunut”.  Monissa kertomuksissa korostuu jokin hankaluus mikä oli olemassa hevosen ja omistajan yhteistyön alussa. Jostakin syystä nämä huonot hetket jäävät elämään ja esittelemme hevosemme niiden kautta. Useimmiten todellisuus on kuitenkin se, että hevoset suhtautuvat uuteen asiaan, kuten ohjasajoon, täysin rauhallisesti.

Oman hevosen kanssa voi myös helposti joutua tilanteeseen missä pelko ja aikaisemmat epäonnistumiset ohjaavat ja haittaavat kehittymistä pitkään huonon kokemuksen jälkeen.
Yhdellä kesän kurssilla eräs omistaja sanoi ettei tiennyt miten hevonen suhtautuisi ohjasajovyöhön ainakaan yhdistettynä vieraaseen ihmiseen ja vastasin että omistaja voi hyvin itse laittaa vyön hevoselleen jos se tuntuu hänestä paremmalta. Omistaja otti vyön toiseen käteen ja piteli hevosta narussa toisella kädellä. Hän ojensi vyötä hevostaan kohden nojaten itse hieman eteen, ja jäi aivan paikalleen antaakseen hevosen haistella vyötä. Hevonen pyöristi kaulaansa, laajensi sieraimsiaan ja näytti nojaavan hieman kannoilleen, valmiina lähtemään tarvittaessa pakoon. Sivusta katsottuna näytti siltä että omistajan olisi pitänyt ottaa askel lähemmäksi hevosta kertoakseen hevoselleen ettei itse jännittänyt vyötä. Hänen jähmettyminen ja epäilemättä myös hengitys, ilmeet ja ajatukset viestivät hevoselle epävarmuutta. Tätä ennen hevonen oli vaikuttanut täysin rauhalliselta.

Kysyin omistajalta saisinko sittenkin laittaa hevoselle vyön. Omistaja vaikutti helpottuneelta. Otin vyön, lähestyin hevosta ilman erityistä varovaisuutta vyö lähellä kehoani, täysin luottaen siihen ettei vyö olisi satulaankin tottuneelle hevoselle mikään ongelma. Oikeastaan ajattelin itseni oikein helposti lähestyttäväksi ja turvalliseksi, ikään ja valmiina naurahtamaan hevoselle jos se sittenkin päättäisi väistää vvötä. Annoin muistaakseni vyön tehdä ensikosketuksen hevosen kylkeen matkalla selän yli mutta sivusta katsottuna näytti varmasti siltä että heilautin vyön suoraan hevosen selkään, aivan kuten tekisin tottuneelle hevoselle. Hevonen seisoi täysin paikoillaan aivan rentona ja sitä sovittaessani juttelin omistajan kanssa ennakkoluuloista ja oletuksista.

Omistaja sanoi että eihän se vyö sittenkään ollut hevoselle mikään ongelma. Väitän että uusi vyö tai mikä tahansa uusi asia ei ole hevoselle iso ongelma, mutta meidän ajatuksemme ja kehonkielemme siinä tilanteessa ovat ratkaisevia.

Tässä oli muutama esimerkki miten tietoisuus on näkynyt minulle konkreettisesti hevosten kanssa. Vastaavia tilanteita on paljon ja niitä on aina yhtä mielenkiintoista analysoida ja yrittää oppia niistä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Submit a Comment

Your email address will not be published.