Ohjasajoviikonloppu

Kevät on ollut kiireinen ja olen saanut ohjasajaa paljon uusia hevosia. Pääsiäisenä meillä kävi parin päivän ohjasajokurssilla äiti ja tytär puoliverisen Rimpulin kanssa. Rimpuli on 11-vuotias saksalainen ratsu, joka on kärsinyt erinäisistä vaivoista. Tänä talvena Rimpuli on säilynyt terveenä ja sen liikutukseen haluttiin vaihtelua ohjasajosta. Rimpuli tuli meille perjantai-iltana ja asettui rauhallisesti syömään heiniä talliin. Lauantaina ja sunnuntaina Päivi ja Inka harjoittelivat ohjasajoa Robinilla ja minä ajoin Rimpulin.

Rimpulin kanssa haimme parempaa eteenpäinpyrkimystä ja sen kautta tasaisempaa tuntumaa suuhun ja laadukkaampaa ravia. Keskityin herkistämään hevosta siirtymisissä käynnistä raviin käyttämällä kehokieltä ja välttämättä turhan kovia apuja. Rimpuli vaikutti rentoutuvan ohjasajossa ja liikkui suunnuntaina huomattavasti rennommin pidemmin askelin. Tiistaina sain mukavan puhelun Päiviltä, joka kiitteli, että Rimpuli oli tuntunut ratsastustunnilla hyvältä ja valmentaja oli kehunut sen liikkuvan letkeästi. Ihana kuulla!

Rimpuli viihtyi koko päivän metsätarhassa ja puuhasteli männynoksien kanssa. Tarhojen kevätsiivous on vielä kesken.

Robin sai toimia opetusmestarina. Ohjasajon alkeistunneilla keskityn ohjastajan omaan liikkumiseen ja rauhalliseen ohjasotteeseen. Kuvassa Päivi vaihtaa suuntaa ja ohjien kiinnitystä.
Kuvassa Rimpuli tarhassa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

1 Comment

  1. Robin oli varsinainen herrasmies, niin kiltisti sieti Päivin toilailut. Tämä oli kyllä niin hyvä juttu, että tullaan varmasti uudelleen. Rimpula näyttää pitävän ohjasajosta enemmän kun liinassa juoksuttamisesta, heppa on paljon rennompi ja rauhallisempi.

Submit a Comment

Your email address will not be published.