Kyra K:n klinikan opit tuntumasta sovellettuna ajamiseen

Ratsastuksessa kiinnitetään paljon huomiota tapaan, jolla hevonen kantaa ratsastajaansa sekä tapaan, jolla ratsastaja istuu hevosen selässä. Näistä asioista Kyra K aloitti Ruskeasuolla järjestetyssä klinikassa, jossa aiheena oli kokoaminen. Samoihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota kun hevonen vetää vaunuja ja kun kuski istuu vaunussa. Pari asiaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota:

1. Kuskilla tulisi olla istunnasta ja vaunun liikkeestä riippumaton käsi. Kyra K painotti, että ratsastajan tulee voida käyttää pohjettaan, ilman että käsi liikkuu, sekä toistepäin. Hevosen etäisyys vaunusta voi alamäen, kokoamisen tai tahtirikon takia hieman vaihdella. Kuskin tulisi istua vaunussa tasapainossa ja säädellä tuntumaa kyynerpäällä ja selän asennolla. Kuski ei saisi nojautua ohjaan eikä vetää siitä niin, että hevonen vetää osan vaunusta ohjalla. Tämä saattaa kuulostaa hurjalta, mutta näin käy yllättävän helposti esim. jarrutuksissa.

2. Hevosen tulisi liikkua muodossa kevyellä tuntumalla, niin ettei kuskin käsi estä hevosta liikkumasta aktiivisesti takaosallaan. Tähän asiaan minun olisi pitänyt kiinnittää Casperilla (ensimmäinen kasvattini ja ensimmäinen valjakkoponini, joka joutui kärsimään virheistäni) paljon enemmän huomiota. Kovaan tuntumaan tottuneen hevosen totuttaminen uuteen tapaan liikkua ei ole helppoa, varsinkaan jos kuskilla ei ole kokemusta siitä miltä hyvän tuntuman pitäisi tuntua. Kyra K kertoi, että toiselle ihmiselle voi selittää miltä mansikkahillo maistuu, mutta maun voi täysin ymmärtää vasta kun sitä on itse maistanut. Suosittelenkin “maistamaan toisten mansikkahilloa”, eli ajamaan ja ratsastamaan toisten hevosia, aina kun siihen on mahdollisuus. Ymmärrän näin jälkikäteen miksi Casperin koulupapereissa tuomarit aina toivoivat enemmän poljentaa takaosaan ja miten käteni esti ponia liikkumasta paremmin.

Ajattelemalla näitä pieniä (mutta vaikeita) asioita hevosella on helpompi liikkua rennosti ja hyvin vaunun edessä. Seuraavaksi kirjoitan siitä miten hevosta tulee auttaa liikkeellelähdöissä ja ylämäissä.

20131026-222908.jpg
Kuvassa vasemmalla Calvin, joka nivelkuolaimellakin on todella kevyellä tuntumalla ja muoto aina hyvä ja luotilinjan edessä. Oikealla Casper, joka tottui liian kovaan tuntumaan. Kova tuntuma aiheutti liian rullautuneen muodon, huonosti toimivan selän sekä takaosan, joka jäi liian taakse. Kiinnitä huomiota mihin takajalka astuu ylemmässä kuvassa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Submit a Comment

Your email address will not be published.