Kuukausi rataharjoitukseen, jaiks vai jee?

Odotan jo rataharjoitusta kovasti! Pitkän talven jälkeen on hauska päästä taas tositoimiin. Tänään vihellykseen on enää kuukauden päivät, eli harjoituskerrat käy vähiin. Jos harjoittelee koulua kahdesti viikossa, kertoja on enää kymmenen. Pari viikkoa sitten kokoonnuimme Kotisiltaan ja ajoimme koulua viikonlopun molempina päivinä. Toisena päivänä ajoimme myös rataharjoituksen kouluohjelmat läpi. Itse ajoin Saarelan Viljamilla, 6-vuotiaalla suomenhevos oriilla, jolla on tarkoitus kesällä aloittaa valjakkoajoura.

viljami
Viljamin kanssa katsoimme itseämme peiliin Kotisillassa.

Miten koulurataan ja kisakauden koulukokeisiin voi valmistautua muuta kuin tietenkin ajamalla?

  • Kouluohjelma on hyvä opetella hyvissä ajoissa. Usein kuskista näkee, että hän joutuu keskittymään radan muistamiseen eikä pysty käyttää koko keskittymistään liikkeiden ajamiseen. Ja joskus rata unohtuu kokonaan. Molemmat tilanteet ovat melko harmillisia, kouluradan opettelemiseen kun voi käyttää niin paljon aikaa kuin haluaa. Tarkkuusrata ja maraton esteet on sitten asia erikseen. Kouluohjelma, sellaisena kuin se säännöissä on, on mielestäni todella epämiellyttävä formaattina. Miksei ratapiirrustusversio, jossa liikkeet on piirretty auki, voisii aina kuulua kouluohjelmaan, onhan kuskin, tuomari ja sihteerin tavoitteet aivan erilaiset. (Sihteerillä taas voisi olla versio johon mahtuisi vaikka kirjoittamaan hieman pidemmälle marginaaleihin, eikä liikkeiden pisteitä varmaan tarvitsisi viedä niin paljon tilaa.) Itse piirrän aina radan ja sen kirjaimet kouluohjelmaan ja kaikki liikeet erillisille radoille peräkkäin. Mieti miten itse yleensä opit asioita parhaiten, joillekin auttaa kuulla rata jonkun muun suusta, joku taas tykkää piirtää.
    Itseäni auttaa miettiä mitä kouluohjelmalla on haettu ja miksi liikkeet ovat siinä järjestyksessä missä ovat. Esim. helpossa 3.5 ohjelmassa on ensiksi kaksi kokorataleikkaa ravissa lisäten ja sitten vielä kolmas perään käynnissä pitkin ohjin. Käynti ennen lisäyskiä olisi helpompi, sillä nyt viritellään hevosta hereille ja juuri kun hevonen on saatu liikkeelle sen pitääkin tulla takaisin. Tällaiset loogiset selitykset toimivat ainakin minulle muistisääntöinä siitä mitä seuraavaksi on tulossa.
    Jos opettelet ohjelman vasta parin viikon päästä, ehdit harjoittelemaan sitä tai sen osia vaan viisi kertaa.
  • Koulurataa kannattaa ajaa mielessään läpi. Pidä kädessäsi piirtämäsi rata ja laita silmät kiinni ja lähde radalle. Lähde tuomarin vihellyksestä liikkeelle, kumman kierroksen valitset ennen kuin lähdet radalle? Jos lähdet hevosesi kannalta väärästä suunnasta olet jo tehnyt ensimmäisen virheen (tai ainakin vaikeuttanut rataa) ennen kuin olet edes radalla. Myös se että, lähdet hätäilemään kun tuomari viheltää vaikeuttaa asiaa, hae rauhassa hyvä lähestyminen keskihalkasijalle.
  • Aja mielessäsi aina onnistunut ja hyvä rata. Älä vaan luettele liikkeitä nopeasti peräkkäin “keskihalkasija, seis, tervehdys, oikealle, kokorataleikkaa” vaan oikeasti aja ohjelma. Älä keskity ohjelman ja hevosesti haasteisiin vaan keskity siihen miten sinun pitäisi ajaa. Älä ajattele että “ei se kuitenkaan mene tuomarille asti suoraan, käännämme varmasti jo hyvissä ajoissa ennen lyhyttä sivua oikealle” vaan “rohkaisen hevosta lähtemään suoraan tuomaria kohden ja muistan siirtää piiskan oikealle tukemaan sisäpohkeena jotta pääsemme hyvin lyhyelle sivulle ja sieltä kulmaan”.
  • Rataa kannattaa tietenkin ajaa kotona myös ihan oikeasti. Näin huomaa mitkä kohdat ovat vaikeita ja missä kohtaa on helpompaa ja voi keskittyä saamaan hevosta paremmin avuille ja parempaan liikkeeseen.
  • Omissa harjoituksissa kannattaa miettiä kriittisesti mitkä asiat toimivat hyvin ja mitkä vaativat lisätreeniä. Helposti tulee katsottua sormien välistä ja ajettua niitä kivoja helppoja juttuja. Jos näin käy silloin kun väsyttää tai on huono päivä niin tehokkaat treenikerrat vähentyvät entisestään. Kannattaa myös miettiä miten paha jokin heikkous on. Jos peruutus jää hieman vajaaksi, näkyy se yhdessä arvostelukohdassa ja jos taas harjoitusravi ei ole hyvä, näkyy se monessa kohdassa + yleisarvostelussa, myös pysähdyksiä on joka radassa vähintään kolme. Koko rataa ei välttämättä kannata hinkata useita kertoja joka treenissä vaan voi valita itselleen hankalat kohdat ja voi myös miettiä mitä muita harjoituksia voi ajaa harjoittaakseen ohjelman liikkeitä.
  • Jos olet ajanut vastaavia ohjelmia viime kaudella, kaiva vanhat koulupaperit esiin ja yhdistele tuloksia. Tuliko käynneistä aina parhaat numerot ja ympyröistä huonot kun ne ovat aina soikeat/pienet/ei pisteessä? Liittyykö palaute aina tempoon vai huonoihin teihin? Tuomareiden palaute auttaa motivoitumaan ajamaan itselleen vaikeita kohtia ja kannattaa myös tarkistaa onko viime vuoden kehutut kohdat edelleen hyvällä mallilla.
  • Kun ajat rataa läpi, merkitse tärkeät kirjaimet näkyvästi. On yllättävän paljon vaikeampaa tehdä pysähdys juuri tötsän kohdalle kuin jonnekin lyhyelle sivulle. Jos yhden käden täysikaarto haluaa aina jäädä isoksi, tavoittele vielä pienempiä kotona niin kisoissa tuntuu helpolta. Me ihmiset olemme oikeasti aika laiskoja ja kilttejä itsellemme! =)
  • Jos omistat juhlavaunt ja niillä olisi tarkoitus kilpailla, niin voi olla hyvä aika ottaa ne pikkuhiljaan esiin ja alkaa totutella niihin. (Nimim. “Missäköhän juhlavaunut”)
  • Jos ajat kotona ilman groomia, kannattaa se ottaa myös treeneissä kyytiin. Näin välttyy siltä että hevonen treeneissä aina tuntuu jaksavan paremmin kuin kisoissa ja näin myös verkan pituus on helpompi arvioida oikein. Kisoissa kun groomin on oltava kuitenkin koko ajan kyydissä. (Jos haluat kyytiin niin laita spostia =))
  • Mieti miten kotona saat hevosen parhaiten avuille ja pistä nämä harjoitukset muistiin verkkaa varten. Jos hevonen tuntuu vasta useamman lisäyksen tai laukan jälkeen hyvältä, muista tehdä ne myös verkassa. Tarkka ajatus verkasta auttaa siihen ettei jää ååkailemaan ja katselemaan “miten paljon paremmin kaikki muut menee”, jolloin on jo pelanut itsensä hyvin pitkälti ulos verkassa.
  • Kisa-asu, vaununumero, rokotukset ja kilpailuluvat on myös hyvä tarkistaa viimeistään nyt. Jos ne jättää viime tippaan on mahdollista että niiden hoitamiseen menee tärkeää treeniaikaa ja jokin treenikerta jää pahimmillaan väliin.

Kaikki nämä ohjeet saattavat kuulostaa itsestään selviltä, mutta ne jää helposti tekemättä. Jos esim. kaivat kirjaimet esiin vasta viikon päästä, ehdit tehdä vain 8 tarkkaa treeniä.

Treeni iloa!

 

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Submit a Comment

Your email address will not be published.