Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin haluan jakaa näitä pitkälti Schannelta oppimiani asioita, joita ei kouluvalmennuksessa tule käsiteltyä. Maastossa treenaaminen on aiheista ensimmäinen. Schanne on aina ajanut maastossa valtaosan kerroista ja itse pidän eniten koulukokeesta ja tykkään ajaa maastossakin tarkasti. Suomen olosuhteissa tulee muutenkin ajettua iso osa treeneistä maastossa teitä pitkin ja sen takia se kannattaa tehdä tavalla, joka vie hevosta eteenpäin. Tässä 8 asiaa joiden avulla maastolenkistä saa mahdollisimman paljon irti.

maastossa

1. Laadukas käynti

Käyntityöskentely on todella tärkeätä ja rakentaa voimaa ja kestävyyttä. Käynnin on oltava aktiivista ja hevosen tulee tuntua siltä että se on päättäväisesti menossa jonnekin, eikä vaan lönköttele. Tarkkaile että hevosella on yliastuntaa. Vaunusta pystyy kurkottamaan hevosen jalkoihin kunnes oppii tuntemaan onko käynti riittävä. Jos käynti ei ole riittävän aktiivista, auta hevosta etenemään rytmikkäällä naksuttamisella (toisen takasen tahti) ja kannusta sitä venyttämään askelta eikä kiirehtimään nopeita aseklia.

2. Suorista ja hae tasainen tuntuma

Hevonen liikkuu tietä pitkin automaattisesti ojaa seuraten, mutta ota ajamiseen aktiivinen ote. Kuvittele ajavasi kouluaitaa pitkin tien oikealla puolella ojaa seuraten. Kiinnitä huomiota hevosen suoruuteen ja tasaiseen tuntumaan molemmilla ohjilla. Onko hevosen etu- ja takaosa peräkkäin vai poikittaako hevonen, Vaikka ajat suoraan niin voit vaihdella kumpi käsi on milloinkin ulkokäsisi, mieti mitä se tarkoittaa.

3.Taivutuksia

Tien kiemurrellessa taivuta hevosta tien mukaan mutta älä anna hevosen kaatua keskemmälle tietä tai ojaa. Seuraa onko hevosen takaosa keskellä aisoja vai siirtyykö se kiinni toiseen aisaan taivutuksissa? Tien yli voi liikenteen salliessa tehdä loivaa kiemuraa tarkasti taivuttaen ja keskittyen asetuksen vaihtamiseen keskellä kiemuraa. Risteyksissä ja metsäkoneiden kääntöpaikoilla voi mahtua tekemään vaikka ympyröitä.

4. Tien väärällä puollella

Tien väärälle, eli vasemmalla puolelle voi hetkittäin ajaa ja kokeilla miten hyvin vasen ohja toimii ulko-ohjana. Hevonen haluaa usein palata takaisin oikealle puolelle tottumuksesta mutta suurin osa hevosista ovat lisäksi oikeakätisiä joilloin vasemman ohjan tuntuma usein on heikompi ja hevonen kaatuu muutenkin helpommin oikealle.

5. Tarkista tempo

Hevoselle nopeampi ravitempo on usein helpompi kuin hitaampi. Toiset taas ovat liian hitaita. Tarkista tahti ja mieti onko se lähellä sitä tempoa missä haluat hevosen liikkuvan koulukokeessa? Hitaasta temposta voi lähteä pikkuhiljaa venyttämään askelta lisäyksiä kohden. Liian nopeasta (tai liian hitaasta) ravista ei löydy oikeaoppista lisäystä tai laadukasta harjoitusravia. Vältä siis “juoksua”, se on turhan helppoa hevoselle eikä kehitä sen kantavia lihaksia, vaan työntäviä.

6. Laukannostoja

Maastossa hevosen on helppo houkutella laukkaan ja siitä voi lähteä tarkentamaan nostoja. Tarkkaile kumpaa laukkaa hevosesti tarjoaa mielummin. Opettele näkemään kumman laukan hevonen nostaa ja pyri laukkaamaan molempia laukkoja yhtä paljon. Hyödynnä maaston tarjoamia mahdollisuuksia saada hevonen nostamaan toivotun laukan. Pidemmällä oleva hevosen taas tulisi nostaa vasen tai oikea laukka ohjastuntuman mukaan.

7. Maastoiluille tarkoitus

Maastolenkillä voi olla monta eri tarkoitusta. Päivän tarkoitus kannattaa suunnitella etukäteen. Voi ajaa koulua, käyntiä, nopea tempoisempaa intervallia, mäkitreeniä tai vaikka kevyttä palauttavaa treeeniä.  Yhdistelläkin toki voi.

8. Ohjat yhteen käteen

Maastossa on hyvä pitää yllä myös yhden käden otetta. Pitkällä ohjalla kävelemiset kannattaa hyödyntää yhden käden otteen harjoittelemiseen ja myös ohjien siirtämistä yhteen käteen ja takaisin kahteen ja taas yhteen. Vierumäellä oli puhe tarvittavien toistojen määrästä, jotta oppii jonkin taidon. Tein pienen laskelman: Jos ajat 2 maastolenkkiä viikossa ja siirrät ohjat 10 kertaa yhteen käteen pääset vuodessa reiluun 1000 toistoon. Tämä määrä on tarvittava toistomäärä jotta osaa jonkin taidon karkeasti. Täydellinen suoritus vaatii 100 000 toistoa. Tämä siis tarkoittaa joko 100 vuotta treeniä tai sitten kannattaa lisätä yhden käden otteita viikkotreeniin huomattavasti enemmän! =)

Pidemmälle koulutetulla hevosella voi tietenkin tehdä vielä enemmän, mutta näistä on hyvä aloittaa. Ja eikun maastoon! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

0 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *