Katsomossa taas: Horse in Motion

Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa Ratsastuskeskus Ainossa seuraamassa Hevosalan Yhdistämisyhdistyksen järjestämää Horse in Motion tapahtumaa. Tapahtuma oli kolmepäiväinen mutta itse olin paikalla kahtena päivänä. Isä ja mummi pärjäsivät hienosti ensimmäistä kertaa näin pitkään Ellenin kanssa kotona. Ainon kahvila, jossa turhankin hyvät Lue lisää…

Treenivuoden ylä- ja alamäet

Olen huomannut miten selkeitä kausihuippuja valmentautumisessa vuoden aikana on. Ensiksi asia jotenkin huvitti mutta kun mietin asiaa tarkemmin tunnistin että juuri näinhän homma toimii. Aloitan vuoden kilpailukauden päättymisestä sillä siitähän seuraava treenivuosi alkaa. Hevosen treenimäärät läpi vuoden. Syyskuussa kilpailukausi on Lue lisää…

Tapojensa muuttamisesta

Vaikka olen kilpaillut viime vuosina muutamia startteja koen että lopetin varsinaisen kilpailemisen 2009, jolloin ajoin Calvinilla Saksassa ponien MM-kisat. Sinä vuonna olin treenannut todella huolella. Jos töissä oli pitkä päivä ajoin aamuvarhaan ja välillä ajoin tosi myöhään. Calvin oli silloin Lue lisää…

Kirjavinkki: Mark Rashid

Kirjavinkki: Mark Rashid Ajattelin jatkossa kirjoittaa muutaman sanan lukemistani hevoskirjoista. Lukemiseen ei viime aikoine ole hirveästi jäänyt aikaa mutta olen kuunnellut kirjoja puhelimesta Audible:n kautta. Suosittelen tätä kirjojen kulutustapaa kaikille, jotka istuvat autossa matkalla tallille tai töihin. Myös tiskatessa tai Lue lisää…

Alkuvuoden kuulumiset

Viime vuonna tapahtui paljon mielenkiintoisia asioita joihin on vielä tarkoitus palata myös täällä blogissa.  Vuoden 2016 päätapahtumat olivat 1-tason valmentajan tutkinto, onnistuneet valmennusviikonloput Kotisillassa, pari starttia hienolla Suomenhevos oriilla Saarelan Viljami, Calvinilla pari starttia joissa poneille uusi vaikea kouluohjelma sekä Lue lisää…

Nuottien teon ABC

Nuottien kirjoittaminen on osoittautunut monelle aloittelevalle kuskille haasteeksi. Tätä kirjoittaessani huomasin että asian selittäminenkin on hieman hankalaa, eli jokseenkin monimutkainen juttu, vaikka oikeastaan ihan selkeä. Tässä kirjoituksessa en käsittele sitä miten maraton ajetaan tai miten nuotteja hyödynnetään, vaan keskityn täysin Lue lisää…

Portugalin reissu

Viikko sitten palasimme kotiin viiden päivän Portugalin matkalta. Päivistä kolmeen mahtui hieman hevosaiheista ohjelmaa, tietenkin! 🙂 Vuokrasimme kentältä auton ja suuntasimme Luis Valençan, mies Apassionatan takana, tallille. Talli sijaitsi hieman hassusti modernin sairaalan kupeessa, aivan asutuksen keskellä. Parkkeerasimne ison maantierampin Lue lisää…

Tarkkuusrataan valmistautuminen

Schanne ja Casper tarkkuusradalla 2009 MM Greven Kirjoitin ennen koulurataharjoitusta kolukokeeseen valmistautumisesta ja nyt ajattelin kirjoittaa miten valmistaudun tarkkuusrataan.  Jos kilpailut ovat kolmipäiväiset tulee hevonen usein esittää ajaen eläinlääkärille verryttelyssä. Eläinlääkäri varmistaa että hevonen liikkuu puhtaasti ja on kilpailukykyinen maratonin Lue lisää…

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...