Nuoret hevoset ovat kyllä ihan suosikkejani! Tuula Starck-Schreiberilla on useampia nuoria omia kasvatteja ja olen päässyt niitä kaikkia ohjasajamaan.Tuula pyörittää Starck Stable firmaa, josta saa ostettua lähes kaikkea hevosiin liittyvää. Bella oli norista ensimmäinen ohjasajettava ja myös ensimmäinen Quarter-hevonen, jota olen ohjasajanut. Bella laitettiin myös koppakärryn eteen. Bella on nyt ehtinyt kilpailemaan western-luokissa ja jää ensi kesällä mammalomalle.

bellaKuva baby-Bellasta kahden vuoden takaa.

Viime viikolla Baron palasi ratsuttajaltaan ja sieltä kuului varsin hienoja uutisia hevosen kehittymisestä. Saa kasvattaja olla ylpeä! Baron on iso ja komea 3-vuotias, kuten kuvasta näkyy.

baronSäkä alkaa lähennellä 180cm. Ratsutuksen jälkeen se oli taas vähän parempi ja hetkellisesti sai tuntua siihen mitkä mahtavat joustavat liikkeet siltä vielä joku päivä nähdään kunhan iso nuori ehtii saada riittävästi lihasta.

don_cazper

Tänään aloitti ohjasajouransa Don Cazper, joka osoittautui yllättävän herkäksi herrasmieheksi. Melko erilainen kuin veljensä Baron ja ehkä enemmän minun tyyppiäni. Hieman jännittää etten vaan hurahda tähän ruunaan. Olisihan Don Cazper melko luonteva jatke It’s Casperille… 😉

 

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

0 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *